"People are getting crazy"

Parin päivän aikana on herännyt sellainen tunne, että useat amerikkalaiset ovat varsin paniikkiherkkää porukkaa. Tietysti on idioottimaista yleistää, mutta tähän se jotenkin sopii. Ihmiset ovat joukkohysteriassaan ostaneet kauppojenn hyllyt tyhjiksi esimerkiksi vedestä ja osittain myös säilykeruoasta. Amerikkalaista kotivaraa. Kaikki valmistautuvat tavallaan tulevaan myrskyyn; osalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä alueelle ja toivoa parasta, osa on lähdössä autolla tai lentäen pohjoiseen, osa laittaa taloa kuntoon ja valmistautuu koitokseen. Video Fort Lauderdalen tyhjältä rannalta kertoo paljon. Reissuni yhteyshenkilö kertoi, ettei ole koskaan nähnyt rantaa tyhjänä...😕




Onhan tilanne varmasti poikkeuksellinen ja vakava kaikkine seurauksineen, jos pahin skenaario toteutuu. Tilanne elää koko ajan ja ennusteet tarkentuvat; toiveissa olisi, että Hurrikaani Irma kiertäisi Floridan Atlantin puolelta eli itäpuolelta. Hurrikaanin länsipuoli tai kulkusuunnassa vasen puoli on pyörimisliikkeestä johtuen se puhtaampi puoli. Vielä tänne alueelle ei ole annettu varoitusta trooppisesta myrkystä tai hurrikaanista. Tämän hetkisen arvion mukaan Trooppisen myrskyn tuulet saavuttaisivat Floridan aikaisintaan perjantaina iltamyöhään. Käykää katsomassa lisää Kansallisen hurrikaani keskuksen (NHC) tai uutistoimisto CNN:n sivuilta lisää.





Kuten kaikki tilannetta seuraavat ovat havainneet niin Hurrikaani Irma on 5-tason hurrikaani. Metrimittoihin tottuneena nopeudet hämäävät aika lailla, ainakin minua, ja vasta muunnos Mailia tunnissa -yksiköstä Suomessa käytettävään Metriä sekunnissa -muotoon antoi jotakin käsitystä. Tällä hetkellä vallitseva tuulennopeus on noin 82 m/s ja huiput jopa yli 90 m/s 😲 Tuossa korkeimmassa kategoriassa on heidän näkemyksensä/kokemuksensa perusteella odotettavissa kattojen irtoamisia, jopa 3 metrin korkeuteen tulvivaa vettä ja myös täydellisesti tuhoutuneita rakennuksia. Vaarassa ovat etenkin ennen vuotta 1992 rakennetut rakennukset, koska tuolloin Floridaa runteli Hurrikaani Andrew ja seurauksena rakennusmääräyksiä tarkennettiin myrskyihin varautumisen osalta.





FLFR suhtautuu aiheeseen vakavasti ja varautuu pahimpaan. Kuten aiemmassa viestissä kirjoitin, niin rannalla olevat kolme paloasemaa suljetaan ja kalusto/henkilöstö siirretään muille paloasemille. Paloasemat on suunniteltu kestämään 150 mph tuulet. Kun Trooppisen myrskyn tuulilukemat saavutetaan, niin ambulanssit eivät hoida enää hälytystehtäviä ja paloautotkin vain erillisestä komennosta. Tämä tapahtuu siis tuulen ylittäessä pysyvästi 39 mph:n! Seuraavassa tekstissä lisää palolaitoksen varautumisesta ja toiminnasta myrkyssä.



Itse muutan huomenna aamusta Keskuspaloasemalle, koska ranta-alueelle annettua evakuointikäskyä on tarkennettu ja asuntojen tulee olla omatoimisesti tyhjennetty huomiseen keskipäivään mennessä. Tästä on kehittymässä ikimuistoinen kokemus...


Kommentit

  1. Pidä gogardeista kiinni etteivät lennä tuulen mukana. Tsemppiä koitokseen

    VastaaPoista
  2. Hyvä Kalle, pääsit suoraan myrskynsilmään. Toivottavasti Irma kiertää tai laantuu. Stemppiä sinne vaihtoon ja muista nauttia joka hetkestä. T. Sami H

    VastaaPoista
  3. Moi Kalle! Täällä tukeva palomestari valmiina auttamaan... jos Irma Hurrikaani alkaa riehumaan :) Riemullista reissua! Meillä riehuu taas JYP Hurrikaani tästä päivästä alkaen!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti