Mother Nature

Homma muuttuu kuin suomalaisilla poliitikoilla, mihinkään ei voi luottaa 😉 Myrsky junnaa lähes paikoillaan Kuuban ja Key Westin välissä, eteneminen 6 mph. Tilanne siis pitkittyy ja alueelliset sademäärät kasvavat. Fort Lauderdalekin saa osansa, arviolta jopa 50 cm 💧 Tässä muutama tunti sitten kuvaamani videonpätkä Keskuspalaoseman pihalta...



Hurrikaani on vahvasti Floridan länsirannikon heiniä, mutta tilalle on saatu Tornadot. Broward piirikunnassa on viimeisen 5h aikana ollut käsityksemme mukaan kuusi Tornado Touchdownia, mutta ilman varsinaisia vahinkoja. Aiemman tuuliennusteen ja suunnitelman mukaan harkittiin aamusta paluuta normaaliin valmiuteen. Tilanne on muuttunut ja tällä hetkellä jatkamme tuplavahvuudella alkuperäisen suunnitelman mukaisesti maanantaina klo 15 asti. Alla tarkentuneet tuuliennusteet. Huomioikaa, että Suomen ja Floridan välinen aikaero on 7 tuntia. Olen pyrkinyt tai ainakin jatkossa pyrin kirjoittamaan tekstit Suomen ajoissa.



Tuulet ovat vielä sellaiset, että palolaitoksen kaikki yksiköt are still running. Sunnuntaina tulemme lukittautumaan sisätiloihin ja vain poikkeuksillisiin tilanteisiin lähdetään erillisen harkinnan jälkeen. Vaikka hurrikaani Ft Lauderdalen niin sateet ja tuulet ovat varsin miehekkäitä. Puuskatuulet ovat nousemassa jopa yli 40 m/s. Pysyvät tuuletkin olisivat ennusteen toteutuessa Suomen kaikkien aikojen kovinta mittaustulosta vastaavat. Tuntuu, että tuulikin on täällä Amerikassa isompaa ja mahtavampaa. On vaikuttavaa tepastella Atlantin rannalla, kun tuuli puhaltaa suoraan mereltä ilman puuston vaikutusta. Auton ovesta saa kaksin käsin pitää kiinni jo nyt vallitsevassa 15 m/s tuulessa...



Olen tätä ensimmäistä myrskypäivää saanut katsoa hyvin läheltä pelastustoiminnan johtoa, pääsääntöisesti pelastuspäällikön "polvella istuen" tai Division Chiefien työskentelyä seuraten/keskustellen. Pitkän linjan tekijöitä kaikki kolme, jokaisella pelastusalan kokemusta 25-30 vuotta. Arvostettavaa asennoitumista ja avoimuutta, kiitos Heiser, Snowhite ja Bacic 👊

By Paul Combs

Tulen myöhemmin kirjoittamaan Suomen ja Amerikan pelastustoimen organisaatioiden/tehtävien erilaisuudesta. Kaikki ei tietysti ole yleistettävissä ja eroja on niin amerikassa kuin suomessakin, mutta tulen kertomaan oman koko ajan muuttuvan käsitykseni aiheesta. Ensivaikutelma mukaan täällä on raskaampi pelastuslaitoksen organisaatio ja yksi taso enemmän johtoa, kuin kotipuolessa. Ehkä toiminta onnettomuuksissa ja keskustelut avaavat Division ja Battalion Chiefien operatiivista roolia. Nyt näyttäisi, että meidän päivystävä palomestari kulkee jossakin siellä välimaastossa, enemmän työnkuvaltaan kallistuen Division Chiefin puolelle, päätyönä Operations Command.

Kommentit

  1. Blogisi alkaa olla tunnettu jo koti-Suomessa. Loistavaa toimintaa Kalle ��. Ohjaan kysymykset tänne, jos sopii? Nyt kun sitä vettä tulee taivaalta ja merenpinta nousee Tampan alueella mahdollisesti joo 4,6 metriä, niin onko sinulle tullut käsitystä kuinka Floridan juomavesihuolto on varautunut tähän? -Jarkko

    VastaaPoista
  2. Osaatko kertoa miten juomavesi on siellä tilanteessa hoidettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmassa jutussani "People are getting crazy" on kuva tyypillisestä eli tyhjästä juomavesihyllystä. Kaikki vesi on hamstrattu kaupoista ja käyttävät pääsääntöisesti pullovettä. Viranomaisilla on lisäksi vettä varastoituna muutamissa tankeissa tilanteen pitkittyessä. Vesilaitoksen järjestelmän pitäisi toimia, kunhan ei tule putkirikkoja. Ovat vesilaitoksella siirtyneet maanpäällisistä ylävesisäiliöistä maanalaisiin pumpullisiin säiliöihin. En osaa sanoa, miten pitkään vettä riittäisi jos Hurrikaani iskisi täydellä teholla infraan...

      Poista

Lähetä kommentti