First Recovery Day

Nyt näyttäisi netti taasen toimivan moitteetta, joten aika päivittää. Nukuttu muutama tunti lisää ja palattu elävien kirjoihin. Kävin treenamassa ja muutaman hälytyksen jälkeen Battalion Chiefin kanssa katsomassa Atlantin rantaa. Aivan rannassa kulkeva tie (A1A) oli myrskyn jälkeen mudan/hiekan peitossa; ovat tehneet hyvää työtä ja avaavat liikenteelle varmasti huomisen aikana!? Tässä videota tuolta rantakadulta siivousten jälkeen ja kaupungista heti pahimman myrskyn jälkeen






Vahinkoja kaatuneiden puiden lisäksi on yllättävän vähän. Tämän vuorokauden aikana keikkaa riittänyt puolet tavallista enemmän, yhteensä noin 300 hälytystä. Laskevat yhteen niin ensihoidon kuin palopuolen tehtävät. Ovat hoitaneet loppuun kaikki aamulla piikissä olleet automaattiset palohälykset, joita myrskyn aikana noin 200. Tässä video tyypillisestä palohälytyksestä myrskyn aikana...


Myrskyn aikaan ei työturvallisuuden nimissä operoitu yli vuorokauteen niin tämän hetkinen tieto on viisi menehtynyttä joko tapaturmien tai sairaskohtauksien johdosta. Yhdessäkään näistä tapauksista ei palokunnan apu todennäköisesti olisi lopputulosta muuttanut. Muutamien kiirellisten tehtävien hoitamiseksi yhdistettiin palokunnan ja poliisin resurssit; poliisin raskaan SWAT-ajoneuvon kyytin muutama palomies! 👍  Vaikka ihmisiä menehtyikin, niin saatiin tukea ja ammattilaisia paikalle pienellä viiveellä.

Paljon kaatuneita puita

Palokunnalle tehtävää on teettänyt sähköjen palautuminen osaan kaupunkia. Myrkyn jäljiltä vaurioituneita linjoja on kosolti olemassa ja jännitteiden palautuminen saa aikaan kipinöintiä, pieniä tulipaloja ja käryjä. Täällä sähköjärjestelmä ei automaattisesti mene jännitteettömäksi vaan pitää erikseen kytkeä, joten maassa olevia vaarallisia jännitteisiä johtoja on siellä täällä. Ainakin täällä, mutta ilmeisesti laajemminkin Amerikassa, on sähköjärjestelmään aina syöttö kahdesta suunnasta. Pystyvät kyllä valvomosta etänä kytkemään sähköjä pois, mutta silloin pimenee muutama kortteli.



Menetin tänää myös neitsyyteni! Hyppäsin Ladderin kyytiin rakennuspaloon. Tehtävältä tuli peruutus; voimalinja maassa ja vain kipinöintiä. Paluumatkalla tärähti kuitenkin ensivastetehtävää ja lähdettiin painamaan Ladderilla eli tikasautolla rintakipuisen luo. Henkilöstönä paloesimies, kuljettaja ja palomies. Yksikkö on tarkemmin sanottuna Tower Ladder eli korilla varustettu tikas; voisiko jopa sanoa puomitikkaaksi!? En ole nähnyt sitä vielä koko komeudessaan, joten en osaa varmuudella sanoa mikä on kuvaavin termi. Ulottuvuutta 29 metriä, painoa noin 35t, polttoainetta noin 80 litraa sadalla kilometrillä ja hälytyksiä keskiarvolla 10 vuorokaudessa. Noin painavan ja ison mörön tekniikka on kovilla tuolla keikkamäärällä! Kaikki nostolavamiehet ja sellaiseksi halajavat voisivat miettiä että olisiko tässä Suomeen tuliaisia? 😉

Iso mörkö

Instagrammaria en oo päässy päivittämään, mun puhelinliittymä on kyykyssä. Tai kai sitä tällä läppärilläkin saisi hoidettua. Ajattelin keikoilla ja alueella liikkuessani ensisijaisesti kännykällä päivittää kuvia sinne ja blogiin tiivistää päivän kokemukset. Pahoittelen, että yhteydet ovat olleet hitusen heikot.

Kommentit

  1. Hei Kalle! Onko siellä pelastustoimella minkälainen vesipelastuskalusto ja onko vesisukellusvalmiutta? Onko vesiskoottereita yms. käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on yksi paloasema (station 49) on vesipelastusasema. Kolme venettä käytössä, joista suurin hitusen vaille 14 metrinen. Jatkuva vesisukellusvalmius 5 sukeltajalla, jota Station 13 tukee vielä kolmella sukeltajalla. Lisäksi he vastaavat ranta-alueesta, jota hoitaa "Ocean Rescue" -osasto. Rantavahdeilla 20 valvontapistettä ja erilaista kalustoa käytössä; yhteensä noin 60 työntekijää, joista ehkä puolet osa-aikaisia. Tuossa pintaraapaisua, ajattelin jokaisesta asemasta kirjoitella lyhyen kuvauksen kunhan pääsen tutustumaan.

      Poista

Lähetä kommentti