Kuka ihmeen Palomestari Kalle?

Lyhyt ja tiivistetty versio Jyväskylässä asuvasta perheen isästä, joka toimii Keski-Suomen pelastuslaitoksella palomestarina. Työtehtävät koostuvat pääosin työvuoron (25 miestä) pyörittämisestä, pelastustoiminnan johtamisesta ja osaamisen kehittämisen kuvioista...

Pienestä pojasta asti olen elänyt ja hengittänyt palokuntatouhua. Nuorisoketjusta homma alkoi 9-vuotiaana. Terveisiä Someron tulipalokuntaan. Matkan varrella on ehtinut sattua ja tapahtua kaiken laista 😉

Armeija toimi yhtenä veden jakana, koska piti tehdä iso päätös mitä itse haluaisi isona? Visiona oli pyrkiä Ensihoitajaksi tai Pelastajaksi, riippuen kumpi haku olisi ensin. Suureksi hämmästykseksi pääsin opiskelemaan Ensihoitajaksi ja pian löysinkin itseni Lappeenrannasta syventymässä Florence Nightingalen oppeihin. Hoitotyön etiikka ei tuolloin tuntunut omalta ja itseäni etsien laitoin paperit vetämään pelastajakurssille. Pelastajakurssi 40 taiteiltiin 2002-03.

Useat talvella valmistuvat pelastajat joutuvat valitettavasti odottamaan alan töitä kesälomakaudelle asti. Olin erittäin onnekkaassa tilanteessa, kun pääsin suoraan pelastajaluokan jälkeen töihin Hämeenlinnaan, Tapio aka Betoni 💪 rekrytoi nuorukaisen töihin ja opetti talon tavoille. Töiden ohessa jatkoin kesken jääneitä ensihoidon opintoja elävän legendan Simon johdolla. Se oli aikamoista reissumiehen elämää Hämeenlinnan ja Lappeenrannan välillä.

Naiset sekoittavat kuulemma usein meidän pään ja näinhän se itsellenikin kävi. Silloisen tyttöystävän ja nykyisen vaimoni innoittamana hakeuduin päällystökoulutukseen. Päällystöopintojen aikana sain mahdollisuuden siirtyä palomestarin määräaikaisiin tehtäviin Hämeenlinnassa. Rohkeuttta palopäälliköltä vaiko vain pulaa työntekijöistä? 😵 Amk N8 paketoitiin 2008-2011.

Näin jälkikäteen ajatellen kaikella on tarkoituksensa, sillä Hämeenlinnan palomestarin virkavaalista käteen jäänyt luu avasi silmiä ja innoitti hakemaan Jyväskylään töihin. Nostan edelleen valitsijoille hattua rohkeudesta valita entuudestaan tuntematon 3-kymppinen Keskuspaloasemalle ruiskumestarin virkaan 10/2012. Nykyiseen pestiini pääsin ruiskun tehtävistä, kun edeltäjäni Peenu siirtyi ansaitusti eläkkeelle. Perheemme kotipesä sijaitsi useamman vuoden Hämeenlinnan kupeessa ja jokainen työvuoro haukkasi noin 440 kilometriä. Viime vuoden loppupuolella reissumiehen elämä sai onneksemme päätöksen, kun edellinen koti meni kaupaksi ja muuttokuorma suuntasi Suomen Ateenaan!

Tästä ammatillisen kiertokulun tiivistelmästäkin huomaa, että ihmiset ympärillä tekevät elämän menosta parasta ja kiittäminen olisi niin montaa ihmistä jotka ovat auttaneet ja tukeneet miestä. Pelastusala on loistavia tyyppejä täynnä! Kuten monella muullakin, niin harrastuksesta on kasvanut minulle ammatti 👍

Kommentit